Rakkaus on yliarvostettua

Kaverini oli pitkään ollut sinkkuna, ei tosin yksin. Vuosien varrella ehdin bongata hänen viereltään monenkin näköistä kauniimman sukupuolen edustajaa. Yhteistä kaikille näille tapauksille kuitenkin oli, ettei yksikään jäänyt kaverin vierelle olemaan paria päivää pidemmäksi ajaksi.
Eräänä kauniina päivänä tuo ystävä marssi kuitenkin vastaan silminnähden onnellisena. Kertoi löytäneensä itselleen täydellisen naisen. On kuulemma vihdoinkin kaunis nainen. Kysyin että sitäkö hän sitten oli nämä vuodet hakenut. Sitä, kuului vastaus. Ja nyt hän on onnellinen kun on vihdoin löytänyt kauniin naisen.
Seurasin näiden yhteiseloa sen muutaman vuoden ajan jota sitä kesti. Ystävämiehen onnellisuuden hiipumista pikku hiljaa ja pariskunnan väistämätöntä ajautumista erilleen. Rahahuolia (Kyllä, kauneus tulee kalliiksi), riitoja, hetkittäisiä onnen hetkiä jne. Lopulta koitti se päivä jolloin ystäväni marssi allapäin tilittämään kuinka olivat päättäneet tämän kauniin naisen kanssa lähteä erisuuntiin. Ystäväni viettää nykyään varsin onnellista perhe-elämää tavallisessa talossa, asuen yhdessä tavallisen naisen ja tavallisen lapsen kanssa.
- o -
Toinen tuttavani on aina vihannut kaikkea kodinhoitoon liittyvää. Surullista, mutta samainen herrashenkilö pitää myös siisteydestä. Seurustelemisen myötä hän on löytänyt ratkaisun näihinkin ongelmiin. Case closed.
- o -
Juhani Palmu on rakkauden ammattilainen. Mies ehti naimisiin viidennen kerran ennenkuin ehdin kuulla taiteilijan eronneen kolmannestaan. Vaimoja ei voi moittia, onhan Suomen kuuluisimman latomaalarin naiminen takuuvarma keino varmistaa oma varttinsa median valokeilassa. Ja kaupan päälle paukautetaan toiset 15 minuuttia eron yhteydessä. Vaan mitä hakee Palmu itse naisistaan. Onko jatkuva naiminen keino pitää naama ihmisten mielessä ja taulut kaupan hyllyillä. Vai onko niin että taidemaalari Palmu on aikakautemme viimeinen romantikko joka kohdatessaan kauniin naisen rakastuu välittömästi ja sen kummemmin seurauksia miettimättä?
- o-
Tuo otsikko - Rakkaus on yliarvostettua - on ehkä tarkoituksellisen provosoiva, mutta kuvaa IMHO tätä aikakautta turhankin hyvin. Ihmiset ihastuvat, rakastuvat ja sekoavat toisiinsa kuin liukuhihnalta. Vai rakastuvatko? Näin sivusta katsoen vaikuttaisi pahasti siltä että useimmiten haetaan toisesta ihmisestä ratkaisua omiin ongelmiin. Kun itsellä on sydämen kohdalla tyhjä kolo tai huono itsetunto, niin ajatellaan että sen reiän saa paikattua sopivan kokoisella, näköisellä, hajuisella ja makuisella ihmisellä. Ja jäljet johtaa sylttytehtaalle...
Sen sijaan että kohdataan omat ongelmat, on helpompaa ottaa vierelleen ihminen jolta voi ammentaa energiaa silloin kun oma takki on tyhjä. Näinhän sen tietenkin pitäisi olla toimivassakin parisuhteessa mutta...
Se raja, milloin hyväntekeminen muuttuu hyväksikäytöksi, on hiuksenhieno, harmaa, veteen piirretty ja häilyvä. Mutta kuitenkin tosi ja olemassa.