Eilen se taas oli, palkkapäivä. Tilille ropsahti ruhtinaallinen kiitos kahden viikon työpanoksestani. On taas aika hoitaa omat velvollisuutensa Yhteistyökumppaneille. Ensin viidakkorummun lisenssimaksu. Sen jälkeen neljännesvuoden suojelurahat roistoja, karhuja ja vihamielisiä luonnonilmiöitä vastaan. Sitten henkilökohtainen uhraus terveydenhuollon(?), liikenteen(?) ja sivistyksen(?) jumalille. Ja tietenkin jokakuukautinen luolan osamaksu. Tämän jälkeen oravananhkoja oli jäljellä juuri riittävästi uuden neljätoistapiikkisen aamukamman hankintaan.
Tämä maailma on menossa kummalliseen suuntaan. Luolaihmisen vaistoilla ja tunne-elämällä varustetut kädelliset erkanevat ympäristöstään päivä päivältä. Hengissä selvitäkseen ei tarvitse enää metsästää ruokaa. Riittää kun viettää kolmanneksen elämästään koe-eläinlaboratoriossa.
Ennen ihmisiä arvotettiin käytännön hyötyjen tai viihdyttävyyden perusteella. Nykyään merkitsevät ulkoiset puitteet, ihmisestä on tullut oman peilikuvansa orja. Silti se wanha luolamies on edelleen siellä jossain ihmisen sisällä, huutaen toista samanlaista luokseen.
Eksyksissä, ressukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti